Tekstit

Voikakkupohja

Kuva
Voikakkupohja on mehevä, tiivis ja hyvin herkullinen kakkupohja, jota käytän lähes aina kun halutaan vaalea kakkupohja. Voi kakkupohjasta on hyvä tehdä muotokakkuja joiden pitää pitää muotonsa hyvin. Voi kakkupohja on myös paras sokerimassan alla koska sokerimassa painaa aika paljon jolloin voi-kakkupohja pitää kakun hyvin muodossa sillä  sokerikakkupohja alkaa helposti nuokahtamaan reunoista koska se on niin kevyt ja höttöinen. Voikakkupohjaa voi myös maustaa halutessaan vaikka vaniljauutteella. Tässä on kätevä taulukko eri kokoisten vuokien ohjeisiin. Taulukkoa luetaan vasemmalta oikealle. Valmistusohje: Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Vaahdota voi ja sokeri HYVIN keskenään noin 5-10 minuuttia. Lisää kananmunat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoitakuivat aineet keskenään ja siivilöi ne joukkoon. Sekoita säkövatkaimella tai yleiskoneella alhaisemmalla nopeudella mutta voit sekoittaa myös käsin. Lisää vanilja. Kaada taikina vuo

Mirror glaze kakku

Kuva
Kokeilin ensimmäistä kertaa mirron glaze kakun tekoa. Kakku ei ollut hankala tehdä mutta maltti on valttia eli ei kannata tehdä vaiheita hutasten. Kakun koristeiden teosta teen vielä joskus postauksen erikseen. Kakkupohjana käytin  minun  voikakkupohjaa .  Kakun täytin marenkivoikreemillä ja vadelmahilloa. Paistoin kakun 15cm kakkuvuoassa, jonka kokoisen kakun kuorruttamiseen mirror glaze riitti juuri ja juuri, mutta jos paistat isommissa vuoissa kannattaa resepti tuplata. Mirror glaze: Raaka-aineet: (riittää 15-18cm kakkuun max 2 värisenä isompiin kakkuihin tai useampiin väreihin ohje on tuplattava) 4 liivatelehteä 125g valkosuklaata 1/2dl vettä 1dl sokeria 3/4 dl glukoosisiirappia 3/4dl kondensoitua maitoa Pasta/geeliväriä Valmistusohje: Kuorruta kakku kreemillä. Itse käytin marenkivoikreemiä, mutta yhtä hyvin voisi käyttää sokerikreemiä jonka ohje löytyy täältä . Laita kakku pakkasen, jotta kakku on hyvin jämäkkä eikä sula kun mirror glaze kaadeta

Porkkanakuppikakut

Kuva
Porkkanakuppikakut ovat helppoja, maukkaita ja nopeita tehdä. Tässä siis suosikki reseptini, jonka löysin yhteishyvä blogista.  Raaka-aineet: 200g porkkanoita 150g margariinia 2 kananmunaa  2dl sokeria 3dl vehnäjauhoja  2tl leivinjauhetta  1/2tl suolaa 1tl kanelia 1/2-1tl kardemummaa (1tl inkivääriä)  (1dl hasselpähkinärouhetta)  Kuorrutus: 200g tuorejuustoa 1dl tomusokeria 50g voita Päälle: Punaista, keltaista ja vihreää marsipaania Valmistusohje: Raasta porkkanat.  Sulata margariini.  Vaahdota munat ja sokeri Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään.  Lisää muna-sokeri vaahtoon margariini ja kuivat aineet. Lisää porkkanaraaste ja halutessasi pähkinä rouhe.  Täytä muffinivuoat noin 2/3 täyteen lusikoilla tai pursotinpussilla.  Paista muffinit 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Kuorrute: Sekoita kaikki ainekset  keskenään.  Laita kuorrute pursotinpussiin jossa on tähtitylla. Pursota aloittaen keskel

Ciabatta

Kuva
Ciabatta on yksi lempi leipiäni joten päätin kokeilla tehdä sitä itse. Tässä ohjeeni.  Valmistusaika 3h Raaka-aineet: 8dl kädenlämpöistä vettä 15g tuorehiivaa tai 5g kuivahiivaa 2 runsasta ruokalusikallista hunajaa 3dl ruisjauhoja 1,5rkl suolaa 14dl vehnäjauhoja Valmistusohje: Liota hiiva veteen.  Lisää hunaja, ruisjauho ja suola. Sekoita. Lisää jauhot muutamassa erässä ja vaivaa.  Kun jauhot on sekoitettu vaivaa vielä jonkin aikaa,  jotta taikinaan tulee hyvä sitko.  Voitele toinen kulho runsaalla kerroksella rypsi- tai oliiviöljyä ja kaada taikina sinne.  Anna taikinan levata liinan alla tunti huoneen lämmössä.  Kun taikina on kohonnut taita taikina kaksin kerroin ja uudestaan eri päin kaksin kerroin. Anna levätä puoli tuntia. Toista sama ja anna levätä taas puoli tuntia. Toista taas sama ja anna levätä puolituntia. Näin leipään saadaan ciabattalle ominaisia ilmataskuja.  Kaada taikina jauhotetulle pöydälle tai leivinalustalle. Muoto

Uusi tapa seurata blogiani nopeasti ja helposti ilman kirjautumista

Nyt nopea tapa seurata blogiani. Paina vain otsikon alla olevaa tilaa nappia ja syötä sähköpostiosoitteesi ja saat ilmoituksen aina kun julkaisen uuden tekstit.

Karjalanpiirakat (16kpl)

Kuva
Karjalanpiirakat ovat minun yksiä suosikki leivonnaisia, siispä nyt näytän kuinka ne valmistuvat. Raaka-aineet: Kuoritaikina: 2dl kylmää vettä 4.5dl ruisjauhoja 0.5dl vehnäjauhoja 1tl suolaa 25g voita. Riisipuuro: 2dl vettä 2dl puuroriisiä 1l maitoa Ripaus suolaa  (nokare voita)  Munavoi: 3 kovaksi keitettyä munaa  ¼ tl suolaa  100 g voita  ( ½ dl tuoreita yrttejä , esim persiljaa tai ruohosipulia ) Valmistusohje: Riisipuuro: Kaada kattilaan vesi ja kiehauta se.  Kaada joukkoon myös riisi ja sekoita kunnes riisi on imeytynyt.  Lorauta joukkoon maito ja seikoita koko ajan kunnes maito kiehahtaa.  Säädä lieden taso miedolle ja anna hautua. Muista sekoittaa vähän väliä.  Kun puuro on valmis lisää suola ja jos haluat niin nokare voita ja sekoita.  Anna puuron jäähtyä.  Kuoritaikina: Sekoita vesi,  jauhot ja suola keskenään. Seoksesta tulee kyllä hankalasti sekoitettavaa ja murenevaa, mutta se kuuluu

Kakun leikkaaminen, täyttö ja kuorruttaminen

Kuva
Tänään kerron miten kakku leikataan kerroksiksi, miten kakku täytetään ja miten kakku kuorrutetaan.             Kakkupohjan leikkaaminen: Kun kakku pohjaa leikataan kerroksiin on tärkeää, ettei yritä halkaista kakkua veitsellä suoraan kakun läpi oikealta vasemmalle. Sen sijaan kakkupohja tulee leikata vähän kerrallan reunasta pyörittäen kakkua. Tässä vielä video selvennykseksi. Kakun täyttö: Kun kakussa on aika löysä täyte (esim. Mousse täyte) kakku on helpoin koota samaan kakkuvuokaan, jossa kakku paistettu. Kelmuta kakkuvuoka hyvin ja laita vuoan pohjalle kakun ensimmäinen kerros.  Kostuta kakku huolellisesti. Käytän yleensä kostutukseen vaniljasokerilla maustettua vettä tai maitoa. Kaada puolet täytteestä vuokaan ja levitä tasaiseksi. Halutessasi voit lisätä myös marjoja yms.  Laita kakun toinen kerros päälle ja toista edelliset vaiheet. Muista kostuttaa kakun päällynen jotta kakun leikkaaminen sujuu hyvin. Nosta ylimääräiset kelmut kak